skip to Main Content

Onnellisuusstrategia 7: ANTEEKSIANNON OPETTELU

Antti Pietiäisen Tunne, antitunne, perimä –kirja on minusta yksi oivallisin kirja ihmisen tunne-elämän ymmärtämiseen. Antin perusteesi on, että olemme tässä ajassa uhranneet tunteet, ihmisen sisäisen kehollisen kokemuksen järjen alttarille.

Kun tunnetta yritetään hallita ja estää järjen avulla syntyy antitunnetila. Tunteistaan vieraantunut, ahdistunut, ajelehtiva, kaikkeen kyllästynyt järki-ihminen etsiikin helposti elämään korvikkeita, suorituksia, nautintoja tai pelastusta. Antitunteet, kuten vaikkapa arkuus, uhkarohkeus, katkeruus, syyllistäminen, häpeämättömyys tai takertuminen uhrin rooliin voivat tiedostamattomuudessaan muuttua hyvin voimakkaiksi ja sitoviksi, ja jopa sairastuttaa ihmisen.

Mutta kun me kohtaamme tunteemme aidosti, pelosta syntyy rohkeus ja vihasta luova tahdonvoima. Aidosta syyllisyyden kohtaamisesta avautuu kyky oppia uutta ja aidosta häpeästä täydellinen rehellisyys ja avoimuus. Ja kun ihminen pystyy nöyrtymään ja antamaan anteeksi – kun ego antaa periksi – saavuttaa hän asian suhteen helpotuksen ja vapauden tunteen, eheytymisen.

Anteeksianto on syvällinen ja parantava sisäinen prosessi

Self-help –kirjoissa opastetaan antamaan anteeksi meitä loukanneille ihmisille kirjoittamalla heille kirje, jota meidän ei kuitenkaan tarvitse koskaan lähettää. Saamme näin käsiteltyä asian pois mielestämme. Mutta pinnallinen, ajatuksen tasolla tapahtuva anteeksianto ei johda aitoon anteeksiantoon.

Yksi keskeisistä terapiaopettajistani, Richard Harvey on kuvannut anteeksiannon prosessia ja vaiheita erinomaisesti. Meidän täytyy ensin myöntää mitä meille on tehty. Emme kiellä, emme syytä, emmekä vihaa ketään. Kuka tahansa tekijä tai mikä tahansa paha teko olikin, anteeksiannon kautta saamme takaisin sen voiman, jonka olemme loukkauksessa menettäneet. Emme jää vihan ja aggression valtaan ja oikeuta sitä sillä, että meitä on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti.

Ymmärrämme, miten olemme kasvaneet kokemuksen myötä – emme siitä huolimatta. Kun kieltäydymme antamasta anteeksi, erotamme itsemme elämästä. Mutta anteeksiannon kautta näemme, että viha ja kauna heijastavat omaa sisäistä maailmaamme, omia varjojamme. Anteeksiannosta seuraa, että hyväksymme itsemme. Se vapauttaa meidät kivusta, raivosta, surusta ja voimme elää taas vapaasti.

Ho’opononon voima

Kuusi vuotta sitten kirjoitin viimeisen sähköpostini henkilölle, jonka vuoksi lopetin korporaatiourani. Tilanne työpaikallani oli eskaloitunut omalta kannaltani kestämättömäksi. Maaliskuun lopussa akuutin stressireaktion koettuani minulle valkeni, että minun piti lähteä. Olin pettynyt, vihainen, uupunut, jopa kostonhimoinen. Muutaman viikon ajan pohdin tilannetta ja tulevaisuuttani.

Sitten yhtenä toukokuisena iltana olin kävelyllä merenrannalla, kun koin, aivan yllättäen, että olin sinut asian kanssa. Muistan elävästi sen kohdan polulla, ja sen hetken auringonvalon siivilöityessä kasvoilleni puunrunkojen takaa, kun tunsin miten ikään kuin armo laskeutui päälleni. Vapauduin kaikista kaunan tunteistani, annoin anteeksi. En todellakaan tiennyt mitä elämä toisi tullessaan, mutta en pelännyt sitä. Kun tulin kotiin, itkin helpotuksesta ja ilosta, olin niin vapautunut ja sydämeni oli kevyt. Olin täydellisesti antanut anteeksi.

Opiskelin samaan aikaan logoterapiaa ja tein lopputyöni ”The Wounded Healer” omasta kokemuksestani, siitä miten logoterapia auttaa, kun menettää lopullisesti jotain itselleen tärkeää. Se auttoi ottamaan tervettä etäisyyttä kärsimykseeni ja kantamaan oman vastuuni tapahtumista. Lisäksi anteeksiantoon vaikutti varmasti myös ystävältäni saatu eheyttävä havaijilainen ho’oponopono-mantra. Haluan jakaa sen myös sinulle. Jos sinun on vaikeaa antaa anteeksi, toista usein omassa mielessäsi tai ääneen lausuen: ”Rakastan sinua. Olen pahoillani. Anna anteeksi. Kiitos.”   Ja seuraa miten se vaikuttaa sinuun.

Back To Top